keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Jouluisia ostoksia Ikeasta ja Hong Kongista

Lumista keskiviikkoiltaa! Prahan reissulta on nyt kotiuduttu ja tänään oli pakko päästä Ikeaan paikan päälle hypistelemään joulutuotteita, kun huomasin somesta, että ne olivat vihdoin rantautuneet myymälöihin viikonloppuna.


Kuten Suosikkini Ikean joulutuotteista -postauksessa mainitsinkin Ikean jouluvalikoima ei oikein tänä vuonna iskenyt minuun, mutta siitä huolimatta oli mukava käydä virittäytymässä joulutunnelmaan Ikeassa. Tuotteiden esillelaitto ainakin oli tosi kiva!


Mukaan ei tarttunut muuta kuin talviteemaisia tuoksukynttilöitä, lahjapaperipakkaus, pikkukuusi sekä siihen Stråla led-valosarja. Valot toimivat paristoilla, joten ovat aika kätevät kun ei tarvitse vetää johtoa minnekään! Olen aivan ihastunut tuohon pieneen tekokuuseen. :) Sujautin sen Uashmaman paperipussiin ja siihen se istuukin mainiosti.




Piipahdimme vielä Hong Kongissa katsomassa, josko sieltä löytyisi uusi paperitähti ikkunaan, kun entinen repesi viime vuonna. Tähteä ei löytynyt, mutta nappasin mukaan jouluiset servetit ja Mulperi-marjojen tuoksuisia tuikkuja.


Joko sinä olet piipahtanut Ikean "joulumaailmassa"? :)

P.S. Tunnelmia ja vinkkejä Prahan reissulta tulossa, kun saan kuvat käytyä läpi!

-E 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti